Web
Analytics


Miten "Viima" viipottaja päätyi meille?

Viiman tarina alkoi noin kaksi vuotta sitten, kun aloin katsella ulkomailta barbettia, jolta löytyisi mielenkiintoinen sukutaulu. Paljon tuli tunteja viettyä tietokoneen ääressä barbetsivuja surffaillen. Tämän tutkailun seurauksena tuli juteltua ja tutustuttua barbetkasvattajiin ympäri maailman, niin Kanadan, USA:n ja Keski-Euroopan. Kiva oli vaihtaa valokuvia ja turista koiramaisia juttuja. Kiire minulla ei tässä projektissa ollut vaan tavoitteena oli löytää se oma barbetnallukka, joka hyvällä onnella toisi jotain uutta Suomeen. 

Viime kesänä päädyin Ruotsin barbetjärjestön sivuille ja löysin sieltä ilmoituksen Norjassa suunnitellusta pesueesta, jossa emo on Ruotsin tuonti ja isä Hollantilainen. Mielenkiinto heräsi ja tutkin sukutaulua yömyöhään. Tämä asia jäi sitten muhimaan ja seuraavaksi näin syyskuussa 2017 iloisen ilmoituksen, että Tuvan ja Ollien pennut olivat syntyneet, kaikkiaan 9 pentua, joista 7 narttua ja kaksi urosta. Seurailin pentueen kuulumisia noin kolme viikkoa, kunnes päätin ottaa yhteyttä ja lähetin kasvattajalle viestiä, että vieläkö olisi tyttö vapaana. No, eipä ollut sillä hetkellä, mutta seuraavana päivänä sain viestin, että sattumasta johtuen yksi varaaja ei pystynytkään pentua ottamaan  ja heillä olisi yksi tyttö vapaana.


Eipä mennyt aikaakaan, kun istuimme lennolla kohti Osloa ja Elverumia tapaamaan Tuvan pentuja. Perillä meitä oli vastassa pentueen emo Tuva, sekä kasvattajat Berit ja Svein Erik. Pentuset kasvoivat ihanassa maalaismaisemassa. Perheessä on myös kissa, kaksi muuta barbettia, lagotto sekä havannankoira ja kanoja.

Ensimmäinen reaktioni oli, kun näin Tuvan, että kertakaikkiaan ihastuttava barbet! Hän tuli tervehtimään ystävällisesti ja oli muutoin rauhallinen, aivan ihana luonne! Myös Tuvan ulkonäkö miellytty todella paljon, hän on saavuttanut mm Euroopan juniorivoittaja -tittelin. Tuvan tapaamisen jälkeen ei ollut vaikeaa tehdä lopullista päätöstä, että kyllä meille tuosta pentueesta pentu muuttaisi! Pennut olivat tietysti ihania pikku viipottajia ja tasaisia. Kasvattaja osasi kertoa kaiken pennuista ja sukutaulusta sekä siitä, miten päätyi astuttamaan Tuvan Hollannissa. Tapasin siis erittäin omistautuneen ja huolellisen kasvattajan, jolta minullakin oli paljon opittavaa :) Heille itselleen jäi pentueesta myös narttupentu, väriltään valkoinen ja musta aivan ihastuttava Coira :D

Parin viikon päästä meille selvisi, että meille muuttaisi pennuista Cintra eli "Viima", joka oli osoittautunut hyvin itsenäiseksi ja rauhalliseksi pennuksi. Meillä on tarkoituksena kouluttaa Viimasta kaveri sorsametsälle, joten etsimme pennussa tiettyjä ominaisuuksia ja Viima vastasi niitä parhaiten. Pennuille tehtiin myös pentutesti.

Seuraavaksi oli tammikuun 2018 alussa pakattava asuntoauto ja lähdettävä Viiman hakuun. Ennen Suomeen tuloaan Viima tarvitsi passin, rabies rokotuksen sekä ekinokokkoosilääkemerkinnän passiin ennen kuin saisi ylittää rajan Suomeen. Kasvattaja oli huolehtinut kaiken valmiiksi ja aikamme köröteltyä yhteen suuntaan 1600 kilometriä halki Ruotsin, saimme nähdä viipottajan. Ikää Viimalla oli jo 15 viikkoa, joten meitä vastassa ei ollutkaan enää pikkupentu vaan hieno barbetinalku. Kasvattaja oli tehnyt mahtavaa työtä Viiman kanssa! Jopa opetellut suomeksi käskyt "tule" ja "istu", jotka Viima osasi. Viima myös tiesi nimensä. Ihan huippua!!

Viiman mukana kotiin matkasi myös pari pussukkaa Labb koiranruokaa, joka on kokonaan kehitetty ja valmistettu Norjassa. Harmi, kun sitä ei saa Suomesta ostettua, mutta sainpa hyvän syyn vierailla useammin Tromssassa :)

Viima sopeutui meidän koiralaumaan hienosti, ihan kuin hän olisi aina ollut lauman jäsen. Ollaan tutusteltu kotiin ja ympäristöön, tavattu muita koirakavereita, ihmisiä, matkustettu autossa ja pidetty hauskaa! Tämä on tärkeää sosiaalistamisaikaa Viimalle ja kaikki kontaktit ovat tärkeitä. Viipottaja vetelee parhaillaan sikeitä Lakun vieressä. On ollut mahtavaa huomata, että vaikka Lakulla ikää on jo oli 10 v, hän jaksaa silti pitää hauskaa ja leikkiä viipottajan kanssa :)

17.1.2018 / Sari ja karvakuonot